17.6.1987

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Ylitornion kihlakunnanoikeus on virallisen syyttäjän syytteestä 3.7.1985 julistamassaan päätöksessä, kuultuaan B:tä kohdaltaan asianomistajana ja A:ta sekä B:tä syytteestä ja Lähivakuutus Keskinäistä Yhtiötä, joka oli B:n toimesta kuultavaksi kutsuttuna vaatinut todettavaksi, että asiassa mahdollisesti suoritettavaa vahingonkorvausta ei ollut maksettava liikennevakuutuksesta, ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta, sekä varattuaan C:lle, Pörhön Autoliike Ky:lle ja Ylitornion kunnalle tilaisuuden tulla kuulluksi jutussa, kysymyksessä olevilta kohdin lausunut selvitetyksi seuraavaa:

A ja B olivat 11.1.1985 Ylitorniolla, A kuljettanut tuolloin Pörhön Autoliike Ky:n omistamaa ja B:n hallinnassa ollutta, vakuutusyhtiössä liikennevakuutettua henkilöautoa käyttämättä ajon aikana istuinpaikalle asennettua turvavyötä, vaikka hänellä ei ollut ollut sitä estävää erityistä syytä, ja nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon aikana ollut 1,90 promillea, olosuhteiden ollessa sellaiset, että teko oli ollut omiaan vaarantamaan toisten turvallisuutta, sekä ajaessaan valtatietä numero 21 Kainuunkylässä Poikkilahden tien risteyksen kohdalla laiminlyönyt noudattaa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta ja vahingon välttämiseksi seurauksin, että auto oli A:n menetettyä sen hallinnan suistunut sivuluisussa tien oikealle puolelle ojaan ja törmännyt Ylitornion kunnan omistamaan valaisinpylvääseen, jolloin autossa matkustajina olleet B ja C olivat loukkaantuneet ja saaneet vammoja, joita ei voitu pitää vähäisinä, sekä auto ja valaisinpylväs olivat vaurioituneet, ja B luovuttunut auton A:n kuljetettavaksi, vaikka A oli ollut ilmeisesti sellaisessa tilassa, että hän syyllistyi rattijuopumukseen. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on, tuomitessaan A:n yksin teoin tehdyistä liikennerikkomuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta, liikenteen vaarantamisesta ja kahdesta ruumiinvamman tuottamuksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen, rikoslain 23 luvun 7 §:n nojalla tuominnut B:n kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle neljäänkymmeneen 8 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 320 markkaa.

Koska vakuutusyhtiö oli liikennevakuutuslain 12 §:n 2 momentin mukaisesti kieltäytynyt suorittamasta B:lle vahingonkorvausta ja vakuutusyhtiö oli kutsuttu liikennevakuutuslain 13 §:ssä säädetyin tavoin kuultavaksi, kihlakunnanoikeus on tutkinut B:n A:han kohdistaman korvausvaatimuksen. Kihlakunnanoikeus on, todeten, ettei B:lle tuomittuja korvauksia ollut liikennevakuutuslain 7 §:n 3 momentin mukaan suoritettava A:n kuljettamaa autoa varten myönnetystä liikennevakuutuksesta, koska siihen ei ollut näytetty olleen erityistä syytä, velvoittanut A:n suorittamaan B:lle korvauksina, niitä B:n myötävaikutuksen johdosta sovitellen, auton arvosta 6.250, sairauskuluista 400, kivuista ja säryistä 5.000 ja pysyvästä haitasta 5.000 markkaa, sekä velvoittanut B:n korvaamaan vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulut 3.000 markalla.

Rovaniemen hovioikeus, jonka tutkittavaksi B oli saattanut jutun, on 9.9.1986 antamallaan päätöksellä jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

B on pyytänyt valituslupaa ja vaatinut, että hänet vapautettaisiin korvaamasta vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikuluja.

Korkein oikeus on myöntänyt B:lle valitusluvan 3.12.1986. Vakuutusyhtiö ei ole käyttänyt sille varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU